Valmistamme tiikkikansia sekä veneteollisuudelle että yksityisasiakkaille. Sijaitsemme Pohjanmaalla missä veneenrakentajataidolla on pitkät perinteet. Jo 1500-luvulla seudullamme rakennettiin hienoja laivoja. Nykypäivänä suurin osa Suomessa valmistettavista veneistä rakennetaan Pohjanmaalla. Pietarsaaren seudulla rakennetaan monien mielestä maailman upeimmat purjeveneet.
Vaikka tuotanto nykypäiväna on osaksi automatisoitua meidän vahvuutemme on vieläkin henkilökuntamme ammattitaito. Yhdessä ammattitaitoisen, joustavan ja kokeneen henkilökunnan sekä luotettavien toimittajien kanssa pystymme vastaamaan asiakkaittemme toiveisiin ja odotuksiin.
Scandinavian Teak Deck Oy:n tavoitteena on tuottaa entistä korkealaatuisempia tiikkikansia.
Scandinavian Teak Deck perustettiin vuonna 1998 ja yrityksessä työskentelee tänä päivänä 21 henkilöä. Päätoimipiste sijaitsee Teerijärvellä, Pohjanmaalla. Alussa toimintaamme kuului enimmäkseen tiikkikansien valmistusta ja korjausta, mutta toimintaamme kuuluu tänä päivänä myös tiikkimateriaalin myynti, 3D piirustus ja suunnittelupalvelut sekä CNC-palvelut. Tärkeä tapahtuma yrityksen kasvussa oli vuonna 2006 kun tiikkikansien valmistus sekä siihen liittyvä henkilökunta siirtyi Nautor's Swanilta Scandinavian Teak Deckille.
Nyt valikoimissamme myös Marinedeck 2000 kansimateriaali korkista. Lue lisää
Suoritamme nyt myös akryylilasien vaihdon vanhoihin veneluukkuihin. Lue lisää